Ei yhtä ilman kahta, sillä myös tämä post on ilman kuvia. Menin isänpäiväksi iskän luokse kokkaamaa kolmen ruokalajin isänpäivälounasta kahvitarjoilun kera, mutta armas kamerani ei lähtenyt mukaan! Joten tässä sitä taas ollaan ilman kuvia… Puhtaus on puoli ruokaa ja kuvat ovat ainakin 75 % (eli suklaan täydellisen kaakaopitoisuus) blogin houkuttelevuudesta! No, nyt voitte vain kuvitella, miltä nämä herkut ovat näyttäneen. Itse asiassa piirakkaa jäi vielä iskän jääkaappiin, joten seuraavalla kerralla täytyy muistaa ottaa kamera mukaan…

Isänpäiväksi siis tietysti pitää laittaa kunnon sapuskat ja niinpä minä ja äiti pistimme hihat heilumaan. Iskä kun asuu yksin, niin kiva, että joskus viikonloppuisin se voi astua valmiin pöydän ääreen. Alkupalaksi teimme mustatorvisienikeittoa, joka on aina yhtä hyvää. Ulkonäkö on kyllä järkyttävä: sakean ja harmaan keiton seassa uiskentelee mustia sienenkappaleita. Maku kuitenkin on taivaallinen! Jos et syö sieniä, niin jatka vaan samalla mitalla, jääpähän metsiin enemmän meille kuliranisteille! Kuohuviinimaljan kera keitto maistui vieläkin paremmalta… (Oli muuten samaa kuohuviiniä, jota maistoimme iskän kanssa Kirja, ruoka & hyvä elämä-tapahtumassa parisen viikkoa sitten.)

Pääruuaksi teimme appelsiinituorejuustobroileria kasvissuikalepedillä, wokkivihanneksia, riisiä sekä ruusukaalia. Voitelin siis uunivuoan, sen päälle suikaloituja porkkanoita, kesäkurpitsa sekä palsternakka, jotka oli maustettu öljyllä, valkosipulilla sekä mausteilla. Sitten voitelin kanafileet appelsiinin makuisella tuorejuustolla, laitoin kasvisten päälle ja työnsin uuniin. Mmm! Kaikki hedelmät toimivat hyvin kanan kanssa, joten appelsiininen maku oli erittäin onnistunut. Kasvikset maistuivat ihanilta, sillä niille oli rutistettu myös kokonainen lime. Muut wokkikasvikset ja ruusukaalit olivat tietysti hyviä myös. Hei, ne on kasviksi, no wrong with that! Ruuan kanssa nautittu viini oli erittäin hyvää myös.

Ja nyt itse asiaan eli jälkkäriin! Ostin siis Kirja- ja ruokamessuilta ihanan, 365 suklaaohjetta sisältävän kirjan, ja päätin kokeilla jotain jälkkäriä siitä. Olisin halunnut kokeilla pannacottaa, mutten oikein olisi halunnut käyttää liivatetta tai alkaa leikkiä agar agarilla. Onneksi minulta ei kotoa löytynytkään liivatetta, joten oli pakko etsiä toinen vaihtoehto. Päädyin sitten cappuccinomousseen, koska minulta löytyi pieni pussi Areena-messuilta saamaani pikakahvijauhetta kuin tilauksesta. Iskältä löytyi myös kermalikööriä, joten alkoholinkin suhteen kaikki oli kunnossa… Tein ohjeeseen kuitenkin hiukan muutoksia, nimittäin vatkasin koko kermapurkin eli 2,5 desiä ja käytin osan siitä moussen joukkoon ja lopun kahvipiirakan kanssa.

Ei muuten kannata säikähtää munankeltuaisen -ja valkuaisen erottelua. Homma hoituu melko näppärästi, kun varovasti halkaisee munan sen yläosasta eli yrittää avata sen kuin ottaisi munalta hatun pois päästä. Eikä nyt naureta siellä! Sitten varovasti käsien välissä liikutellen valuttaa valkuaisen astiaan ja keltuaisen sitten omaan astiaansa. Toimii paremmin kuin munanerottajat. Haastavinta on tietysti munan rikkominen hajottamatta samalla keltuaista, mutta muutaman kerran jälkeen homma sujuu jo mallikkaasti. Kannattaa kuitenkin varata ylimääräisiä munia.

200 g tummaa suklaata sulatettuna ja jäähdytettynä
3 munaa eroteltuna
1 rkl kahvi- tai kermalikööriä (tai enemmän maun mukaan…)
1 1/4 dl kuohukermaa vaahdotettuna (tai koko purkki, josta osan voi sekoittaa moussen joukkoon)
2 rkl kaakaojuomajauhetta sihdattuna

Sekoita sulatettu suklaa ja keltuaiset suuressa kulhossa. Sekoita joukkoon likööri. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita huolellisesti suklaaseokseen. (Tässä vaiheessa voit myös vatkata kerman löysäksi vaahdoksi ja lusikoida osan siitä moussen joukkoon.) Jaa seos neljään annosastiaan ja laita jääkaappiin tunniksi. Koristele kermavaahdolla ja kaakojauheella juuri ennen tarjoamista.

Mousse onnistui hyvin! Laitoin Bailey’s’iä hieman reilummin, jotta se maistuisi kunnolla ja maistuihan se. Jälkkäri on tosi tuhti, joten kovin isoihin annostelumaljoihin sitä ei kannata laittaa, sillä sitä ei pysty syömään paljoa kerralla ilman äklötystä. Varsinkaan kunnon aterian päälle… Tai no, riippuu tietysti omasta suklaakestävyydestä. Meidän jälkkärimaljat oli sen verran pienet, että moussea jäi vielä yli. Lopun tuhosin minä seuraavana aamuna aamiaisen jälkeen, synttäreideni kunniaksi. Hyvää siis vielä seuraavanakin päivänä.

Olen myös halunnut jo vaikka kuinka kauan, Montrealista lähtien, tehdä pekaanipähkinäpiirakkaa. Yksinkertaisesti pidän pekaanipähkinöistä. Nyt iskän luona tarjoutui loistava tilaisuus senkin vuoksi, että iskällä oli vielä Kanadasta ostettua vaahterasiirappia jäljellä. Todella Pohjois-Amerikkalainen herkku siis! Myös sen vuoksi, että kakku on t-o-d-e-l-l-a makea ja tuhti! Sokeria ja siirappia tulee yhteenstä 4 dl! Plus vielä pähkinät… Halpakaan se ei ole, sillä pähkinät ovat tunnetusti kalliita ja tähän niitä menee kaksi pientä pussillista Todellinen kaloripommi ja luksusruoka! Sitä ei todellakaan voi syödä isoa palaa, ei varsinkaan sienikeiton, kanan ja kasvisten sekä suklaajälkkärin jälkeen. Kahvikuppi on must, ja kermavaahtokin voi auttaa asiaa. Tai sitten pahentaa, en tiedä, itselleni riitti piiras ihan itsessään sysämään minut sokerihumalaan ja ruokakoomaan. Huh! Eikä vielä ole edes joulu… Mutta kyllä sitä isän vuoksi voi vähän löysätä ruokavaliota ja tuhlata, eikös niin.

Itse halusin tehdä piiraasta edes hitusen terveellisemmän ja siksi käytin pelkkien vehnäjauhojen asemesta 1 ½ kaurahiutaleita ja 1 dl vehnäjauhoja. Lopputulos on kenties hieman kuivempi pohja, muttei sitä huomaa kaiken sen sokerin ja rasvan alta.

Olen leikannut reseptin joskus muinoin jostakin naistenlehdestä; olisiko ollut Kodin Kuvalehti tai Anna.

2 ½ dl vehnäjauhoja
1 kl sokeria
½ tl suolaa
100 g margariinia
2 ½ - 3 rkl vettä
TÄYTE
3 munaa
2 ½ dl siirappia
1 ½ dl fariinisokeria
60 g margariinia
½ tl neilikkaa
ripaus muskottipähkinää tai kanelia tai kardemummaa
ripaus suolaa
250 g pekaanipähkinöitä

Sekoita jauhot, sokeri ja suola. Nypi sekaan kuutioitu rasva, lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi. Älä kuitenkaan vaivaa. Nosta jääkaappiin puoleksi tunniksi. Painele taikina voidellun, noin 24-senttinen vuoan pohjalle ja reunoille. Pane pohjan päälle puolet pähkinöistä.

Laita uuni 225 asteeseen. Valmista täyte yhdistämällä munat, siirappi, fariinisokeri, sulatettu rasva, mausteet ja suola. Kaada seos torttupohjalle pähkinöiden päälle ja asettele päälle loput pähkinöistä. Paista torttua ensin uunin alatasolla n. 10 minuuttia ja laske sitten lämpö 175 asteseen. (Minulla toimi homma kuitenkin ihan hyvin koko ajan 200 asteessa.) Paista edelleen uunin keskitasolla noin 45 minuuttia, kunnes täyte on kiinteää. Jos pinta saa liikaa väriä, suojaa se foliolla paistamisen loppuaikana. Tarjoa jäähtyneenä jäätelön tai kermavaahdon kera. (Kylmä jäätelö varmaankin on hyvä veto tasaamaan makeutta.)

Oivoi homssuista ruokabloggaajaa, kun ei muista kuvia ottaa! Nyt joku nauraa minulle siellä… Minulle kävi moka kaverin synttärikakun kanssa, jonka tein hänen juhliinsa 1.11. Ajattelin ottaa valmiista kakusta kuvan vasta kaverin juhlissa, mutta koska hän oli jo tehnyt ihanan, juhlien teemaan sopivan kakun, niin minun versioni päätyi jääkaappiin odottamaan. Alkumaljan, parin siiderin ja boolilasillisen jälkeen en enää edes muistanut koko kakkuani ja vasta illan päätteeksi mieleeni juolahti, etten ollut ottanut kuvaa, enkä edes maistanut, mitä olin saanut aikaan! No, olin kuitenkin maistellut sekä kakun täytettä että valmistunutta pohjaa, joten jonkinlainen käsitys minulla on kakun onnistuneisuudesta. Ja ehkä ihan hyvä, että vältin tuon kakkupalan syömisen… Mutta kuva harmittaa! Note to self: kuva AINA kokkauksen jälkeen!

Valkosuklaa-mansikkkakakku, jonka tein aiemmin arvostelemasta suklaasta, oli siis tarkoitettu ystäväni synttärikakuksi. Olen pitkän aikaa halunnut kokeilla tryffelikakkua Maittavat suklaaherkut-kirjasta ja odottanut sopivaa tilaisuutta. Kirjassa on sekä maito-että valkosuklainen ohje, ja halusin erityisesti kokeilla valkosuklaista nähdäkseni, miten hyvin täytteeseen tuleva maitorahka pystyy antamaan vastusta suklaan äkkimakeudelle. Valkosuklaata tulee myös kakkupohjaan, joten kakku on todellinen valkosuklaafanin unelma. Tietysti saman kakun voi tehdä tummasta suklaasta, mutta koska yleensä teen siitä kaikki suklaakakkuni, niin there’s just no point. Kavereille tarjottaessa pääse aina välillä tekemään sellaista, mitä itse ei välttis haluaisi omissa juhlissa tarjota. Jokin fiksaatio siinä kait on…

Kakku on helppo ja nopea tehdä, tosin munia ja sokeria täytyy pohjaa valmistaessa jaksaa vatkata tarpeeksi kauan, jotta pohjasta tulee tarpeeksi kuohkea. Lisäksi täytteen kermaa pitää sekoittaa koko ajan levyllä, ettei se pääse kärähtämään. Eniten aikaa menee jäähdyttelemiseen ja lisäksi kakun täytyy olla jääkaapissa pari tuntia ennen tarjoilua, joten se täytyy ottaa huomioon, kun aloittaa valmistelut.

En siis ehtinyt maistaa kakkupohjaa ja täytettä yhdessä, mut erikseen maisteltuna ne maistuivat kyllä. Olisi tietysti ollut kiva tietää, minkälaiseksi täyte muuttui kovettuessaan: millainen maku ja suutuntuma siitä muodostui ja miten kokonaisuus toimi yhdessä. No, kaveri viestitti jälkeenpäin syöneensä kakkua jo kaksi päivää putkeen, joten nappiin meni! Ja aina parempi, että kakku onnistuu ja kuva unohtuu, kuin että muistaa ottaa kuvan, mutta kakku maistuu oudolta. Tässä siis resepti kirjasta (pahoittelen desimittojen puutetta):

2 munaa
50 g hienoa sokeria
50 g valkosuklaata sulatettuna
TÄYTE:
3 dl kuohukermaa (muunnelmia: mansikka-tai mokkakermaa)
350 g valkosuklaata paloina
250 g rahkaa (muunnelmia: sitruuna- tms. maustettua rahkaa)
Koristeluun esim. rouhittua suklaata, nompparelleja, hedelmälohkoja…

Laita uuni 180 asteeseen. Voitele irtopohjainen vuoka (halkaisija 20 cm). Vatkaa munia ja sokeria isossa kulhossa niin kauan, kunnes nokarellinen vaahtoa pysyy nostettaessa hetkisen pinnalla. Siivilöi jauhot ja hämmennä sekaan varovaisesti. Lisää suklaa, siirrä vuokaan ja paista uunissa n. 25 minuuttia. Anna jäähtyä hieman ja siirrä kakkuritilälle. Siirrä takaisin vuokaan täysin jäähtyneenä.

Täytettä varten kaada kerma kattilaan ja kiehauta koko ajan hämmentäen ettei kerma pala pohjaan. Anna jäähtyä hieman, lisää valkosuklaa ja hämmennä, kunnes suklaa sulaa. Nosta liedeltä ja anna jäähtyä hämmentäen koko ajan. Sekoita rahka joukkoon ja kaada jäähtyneen kakkupohjan päälle. Nosta n. kahdeksi tunniksi jääkaappiin jäähtymään. Koristele juuri ennen tarjoilua.

Osallistuin Kulttuurimatkalle Pietariin tässä viime viikonloppuna ja paluumatkalla piipahdimme Tax Freessä. Halusin päästä eroon viimeisistä ruplista ja siksi ostin pakollisten alkoholien lisäksi muutamia suklaaherkkuja leivontaan ja, no, ihan muuten vaan, kun kerran halvalla sai ja oli pakko jotain ostaa. Kauheaa, pakko ostaa suklaata… Pyrin arvioimaan ne täällä blogissa sitä mukaan kun pystyn raivaamaan ruokavaliostani tilaa niiden nauttimiseen. Älkääkä pyöritelkö silmiänne siellä, tämä on tarkkaa hommaa, kuulkaas.

Heti kun näin pussillisen Rieseneitä hyllyllä, muistin, etten ollut syönyt niitä piiiiitkiin aikoihin ja myös, kuinka paljon niistä pidän. Pussi siis päätyi ostoskoriin viinipullon seuraan. Kyseessä on siis suklaaseen kastettuja toffeepaloja Saksan maalta, valmistajana Storck. Pussin kyljessä on lisäksi ilmoitus, että suklaa on valmistettu Gavoa-kaakaopavuista. Toivottavasti lupaus todella pitää paikkansa, sillä se ainakin osoittaisi Riesenit (suklaan osalta) laatutavaraksi. Kaikki raaka-aineet on kirjoitettu saksaksi, mutta ensimmäiset ainesosat ovat glukoosisiirappi sekä sokeri, joten ihan autenttisen suklaista herkut eivät tietenkään ole. Johtuen karamellista, tietenkin. Onneksi mukana on ainakin kaakaomassaa ja kaakaota, joten pieni suklaasofisti (onkohan tuo oikea sana?) minussa antaa jonkinlaisen hyväksynnän.

Namu tuoksuu hyvälle: tuhti suklaan tuoksu, ei todellakaan maitosuklaata! Myös toffeen tuoksu tunkeutuu läpi. Maku on tuhti ja suklaanhimoon riittää hyvin yksi pala. Suklaakerros on n. 1/3 ja toffeeta 2/3 suklaapalasta, mutta tumma suklaa antaa hyvän vastuksen toffeelle. Pussista ei tule ilmi, kuinka kaakaopitoista suklaa on, mutta tumman puolelle se kallistuu. Maku ei nimittäin todellakaan ole makea, muttei kyllä karvaskaan, kiitos toffeen maun. Kumpikaan maku ei erityisesti nouse hallitsevaan asemaan vaan tuloksena on todella herkullinen kokonaisuus, joka on hyvää ihan sellaisenaan. Ei kenties sovellu ihan maitosuklaafaneille, mutta meille pimeän puolen edustajille ja sinne silloin tällöin eksyville voin suositella.

Ainoa miinus on toffeen into tarttua hampaisiin. Esimerkiksi treffeillä voi aiheuttaa ikäviä tilanteita, kun tekisi mieli alkaa kaivelemaan hampaita kesken kaiken. Erikoista on se, että pussista löytyy yhden karamellin sisältävät kalorit. Yksi namu on 40 kaloria, joten jos joku haluaa olla tarkkana asioista (miksi katsot minua noin?), niin näitä namuja on ainakin helppo sisällyttää päivittäiseen herkkukiintiöön. Tai muuten vain tehdä itsensä vainoharhaiseksi…

Ostin myös lajitelman Ritter Sport-täytesuklaita. Ritter on myös saksalainen merkki, joten tämä post koostuu siis pelkistä saksalaisista suklaaherkuista. Niitä myydään kaupoissa ihanan symmetrisinä neliöinä ja houkuttelevina makuvaihtoehtoina: on jogurttia (ostin muuten sitä ison neliön ja aion arvioida sen heti, kun maistan sitä… uudemman kerran. :D), tryffeliä, cappuccinoa, pähkinöitä… Tässä pienessä lootassa on kuusi eri täytemakua: mandel split, cappuccino, crocant, caramel crisp, creme cacao ja edelnougat. Jokainen suklaanamu on kääritty eriväriseen paperiin, jonka sivussa vielä lukee erikseen maun nimi. Auttaa löytämään lootasta.

Koska olen kahvifani, halusin maistaa cappucinoa. Sain etsiä sitä tovin muiden makujen joukosta ja ehdin jo pelätä, että oliko se ainoa, mutta uusi pengonta tuotti tulokseksi kaksi lisää, joten oli niitä muitakin! Pieni suklaaneliö tuoksuu makealle maitosuklaalle ja olen haistavinani hieman liköörisen tuoksun. Liekö se kahviaromi? Kyllä, sehän se, sillä maitosuklaa-aromin lisäksi ainoa muu maku suklaassa on jonkinsortin likööri. Tai siltä se ainakin maistuu. Mitään kahviaromia en huomannut, mikä oli tietysti pettymys, sillä kun tuote nimetään ‘cappucinoksi’, niin kait nyt se maku siitä pitäisi löytyä ilman karaistuneita ja hienostuneita makunystyröitä! Huoh…

Muuten suklaan maussa ei ole vikaa, hyvää se on, tosin erittäin makeaa. Maitosuklaakerros on ohut, mutta lisäksi täyte on vielä makeaa! Yksi pala on aivan tarpeeksi meikätytölle; melkein liikaakin. Maitosuklaan puolestapuhujat varmasti pitäisivät siitä enemmän. Huh, tämä kyllä vaatii kahvikupposen. Hmm, taidankin mennä keittämään iltapäiväkahvit. Sen ja näiden suklaiden voimin jaksan käydä imuroimaan.

Kokkaajana ja leipurina sitä haluaa aina kokeilla kaikenlaista uutta. Onneksi yleensä kokeilut onnistuvat, sillä ohjeita on luettu tarkkaan, mitään ei ole unohtunut uuniin tai ainesosat ovat sellaisia, ettei tökerö ulkonäkö haittaa makuelämystä. Joskus taas sitä huomaa haukanneensa liian suuren palan tai jokin ainesosa ei ollutkaan niin hyvä, kuin mitä ohjeen perusteella voisi kuvitella. Jälkimmäinen sattui minun tapauksessani, kun yritin olla Kiitospäivä-henkinen ja valmistin kurpistajuustokakun (jep, juustoa taas!) saunailtaan.

Halusin tehdä kaverien yhteenkokoontumiseen jotain tähän hetkeen sopivaa ja niinpä törmätessäni netin viidakossa kurpitsaohjeeseen päätin valita sen. Ohje kysyy tölkkikurpitsaa, mutta ajattelin, että kait meidän kaupoista nyt jonkinlaista kurpitsaa löytyy. No, hyllyttäjän avustuksella sellainen tölkki löytyi kuin löytyikin Supermarketista, nimittäin säilöittyjä kurpitsanpaloja…etikassa. Hmmm! Tajusin kyllä, että alkuperäinen ohje vaati jonkinlaista kurpistamassaa, jota amerikkalaiset kaupat varmasti ovat pullollaan näin Kiitospäivän aikana, joten epäröin ostoaikeissani jonkin aikaa. Varsinkin sana ‘etikka’ herätti epäilystä; miten etikka oikein sointuisi makeaan kakkuun? Otin sitten härkää sarvista ja ostin tölkin.

Kotona valmistin pohjan ohjeen mukaan: kaurahiutaleita, jauhoja, sokeria margariinia ja murskattuja maapähkinöitä (jenkkiteemaa jatkaakseni). Yksi amerikkalainen kuppi talteen, loput vuoan pohjalle ja 15 minuutiksi uuniin. Sillä välin valmistin täytteen eli sekoitin 200 g tuorejuustoa, 3 munaa, 3/4 kuppia sokeria, vaniljaa sekä maustelikööriä ja tietysti muussatut kurpitsanpalat kulhossa soseeksi. Täytyy myöntää, että etiikan maku tunki hivenen täytteen läpi ja sai sen maistumaan hieman… ei suoranaisesti pahalta, mutta kuitenkin sellaisesta, ettei tätä nyt ainakaan söisi yli lääkärin määräyksen. Keskenkään leipomista ei voinut jättää, joten kaadoin täytteen pohjan päälle, ripottelin vielä päälle loput pohjan aineksista ja työnsin uuniin 25 minuutiksi.

Maistoin paistosta ensimmäisen kerran saunalla. Noh, ei se pahaa ollut eikä sinänsä maistunut etikalle, mutta sivumaku siinä oli. Pohja kyllä maistui hyvälle, mutta mitä muuta nyt voi odottaa jauhojen, kaurahiutaleiden, pähkinöiden, sokerin ja rasvan sekoitukselta? Koko komeus toimisi paremmin, jos pohjan päällä olisi ollut vain ohut ohut kerros täytettä. Ei voi mitään, mutta lähtiessäni saunalta heitin n. 1/4 syödyn kakun roskiin. Huoh. Olisi pitänyt uskoa etiäistä ja jättää se hemmetin purkki ostamatta. Jotain kurpitsaista kyllä haluan joskus kokeilla, sillä en ole oikein koskaan kurpitsaa syönyt. Käytän sitä kuitenkin vain, jos jostain löydä tölkillisen kurpitsaa ilman etiikkaa. Mutta pohjaa voi ainakin käyttää uudelleen. Tietysti menin juuri pari minuuttia sitten deletoimaan koko reseptin reseptikansiostani. Great.

En tykkää leipoa pullaa. Haluan tehdä leivonnaiset suhtkoht nopeasti, joten en pidä taikinan nostatuksesta, koska se keskeyttää koko prosessin. No, siinä ajassa ehtii tiskata tai käydä lenkillä, mutta kuitenkin. Sitten alkaa kaulintavaihe, joka on aina tuskaa, koska pullataikina on aina räkää. Joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta yleistilanne on se, että se tarttuu alustaan ja käsiin vaikka kuinka jauhottaisi. Sitten kun se on tapeltu levyksi, voi levittää täytteet ja se on ihan kivaa puuhaa, mutta sitten koko komeus täytyy rullata ja siinä saa taas olla helisemässä, jos taikina haluaa päättäväisesti pysyä kiinni alustassa. Tuloksena voi pahimillaan olla iso reikä ja milläs sitä sitten paikkaat ja teet uudestaan, kun täyte on jo levitetty? Itselleni ei onneksi ole niin vielä käynyt, mutta kauhuskenaario on aina olemassa…

Sitten pullien leikkaaminen ja asettelu vuokiin voi myös olla tuskan takana, jos ne eivät millään meinaa asettua kauniisti vaan edelleen tarttuvat joka paikkaan. Jujuna on siis jauhoitus, muttei sovi sitäkään tehdä liikaa, ettei pullat maistu pelkästään jauhoilta. Ja tietysti on vielä jäljellä viimeinen kohotus pellillä ennen uuniin laittoa. Palkintona on tietysti tuoreen pullan tuoksu, joka on ihanaa. Keneltä ei löydy lapsuusmuistoja äidin leipomasta pullasta? Voi teitä, minulta niitä kyllä löyty… Ah, äidin pullat. Ja uusia muistoja tulee aina välillä lisää, sillä kyllä äiti leipoo nytkin.

Nämä pullat eivät kuitenkaan ole makeita vaan sämpyläjauhoihin tehtyjä ja täytteenä valkosipulituorejuustoa sekä paprikasilppua ja juustoraastetta. Tein nämä kaverin synttäreille suolapalaksi, koska toinen kaveri oli jo varannut kakun teon. Unohdin laittaa juustoraastetta pullien päälle ennen uuniin laittoa, mutta se ei selvästikkään ollut maun esteenä, sillä pullat katosivat nopeasti parempiin suihin. Eikä ihme, sillä ne olivat hyviä! Kaverit tosin eivät millään tahtoneet käyttää niistä nimitystä ‘pullat’, koska ne eivät olleet makeita. Mutta minusta kyse on muodosta, eikä täytteestä. Miksi muuksi näitä kutsuisi kuin pulliksi? No, siis suolaisiksi pulliksi, mutta pulliksi kuitenkin.

Se vielä pullista, että en pidä niistä senkään vuoksi, että niiden jälkisäilytys on aina hivenen hankalaa. Kun tein pari viikkoa synttäreistä uuden satsin suolaisia pullia jäljelle jääneestä hiivasta äidille viemisiksi, niin sain työllä ja tuskalla tunkea oman pullapussini pakkaseen. Puolesta taikinasta eli siis 2 ½ desistä vettä ja 25 grammasta hiivaa tuli 22 pullaa joten 11 on aika homma tunkea minipakastimeeni, joka on muutenkin täynnä ruokia ja marjoja.

Niistä pullista en ottanut kuvaa, sillä homma oli lähes sama, paitsi että nyt täytteeseen tuli valkosipulia ja tomaattista tuorejuustoa sekä porkkanaraastetta. Minulle käy pullien kanssa aina sama juttu: keksikohdasta tulee todella paksu ja sitten leikkaamisvaiheessa täytteet pursuavat ulos ja vuokiin päätyy tosi ruman näköisiä pullia. No, onneksi ulkonäkö kaunistuu uunissa, mutta viimeistään kuljetus pyörälaukussa tappoi ne. Ja tietysti sullominen pakkaseen. No, maku ei onneksi kärsinyt pahemmin vaan ne olivat ihanan tulisia! Melkein liiankin tulisia pelkiksi pulliksi…

Iskälle on helpompi leipoa pullaa, koska hänen pakkaseensa mahtuu vaikka mitä. Täytyy aina välillä kysyä, että onkos sulla vielä pullaa jäljellä? Tosin ei iskäkään syö herkkuja joka päivä, joten tuskinpa tässä on kiirettä… Kunhan nyt sais syötyä mun viimevuotiset herkkuni loppuun! Aika lailla finito ne taitavat ollakin, mutta äidin omenapiirakka on vielä uusien leipomusteni tiellä…

Kun olin vaihdossa, kaksi espanjalaista tyttöä pitivät yhteiset synttärit ja tein heille vadelmajuustokakun lahjaksi. Vaihdossa ollut kaverini tilasi minulta samana iltana samanlaisen kakun synttäreilleen ja synttärisankarin toivetta täytyy noudattaa! Siis, syyskuussa käärin hihat ylös (jep, kirjoitan näitä nyt ihan hassussa järjestyksessä mutta olkoot) ja valmistin vadelmaisen juustokakun. Vaikken tykkää toistaa itseäni, niin sinänsä toive on aina helpotus ettei tarvitse itse pähkäillä ja miettiä ja selailla kymmeniä reseptejä ja vaihtaa mieltä yhtä monta kertaa.

Juustokakut ovat ihania! Mmm, tuorejuustoa… Ja niin helppoja! Keksi-margariinipohja (tosin voisin ruveta ihan vain vaihtelun vuoksi tekemään pohjan jauhojen ja suklaan tms. avulla, niin ei tarvitsisi ostaa keksejä erikseen) taputellaan vuokaan ja hetkeksi uuniin. Täytteeseen n. 600 g tuorejuustoa, 3 munaa, sokeria, vaniljasokeria, tietysti vadelmia n. ½ litraa ja vielä oma lisäykseni eli loput sitruuna-greippicurdista, jota siis tein joskus omia tupariherkkujani varten.

Kakku onnistui hyvin ja se oli ihanan sitruunainen ja marjainen samaan aikaan. Vadelmat sekoittuivat hyvin taikinaan eivätkä vajonneet pohjalle. Muistaakseni laitoin niin kaksi pientä rasiaa, jotta ne todella maistuisivat kaiken juuston, munan ja curdin alta. Leikkaaminenkin onnistui kohtuuhyvin, kun käytti hyvää tekniikkaa, sillä juustokakut (ainakin minun tekemäni) tuppaavat olemaan melko hajoavia keskeltä. Täytyy varmaan paistaa ne alatasolla, jotta täyte hyytyisi enemmän mutta samalla pinta ei tummuisi liikaa. Olin vielä kirjaillut numeron 21 sulalla suklaalla kakun päälle, mutten sitten ottanut siitä enää kuvaa. Kakku oli lähes identtinen sen kanssa, jonka tein Montrealissa yhdelle paikalliselle kaverille hänen 22-vuotis synttäreilleen. Numero vain oli eri.

Mutta en kyllä enää halua tehdä juustokakkua vähään aikaan! Alkaa jo tympäisemään, koska osaisin tehdä juustokakun ilman ohjetta ja se on merkki siitä, että on todellakin aika pitää tauko.

Olen päättänyt laajentaa blogiani ja alkaa leimosten lisäksi kirjoittamaan maistamistani herkuista. Luulen, että tulen lähinnä arvioimaan erilaisia suklaita, mutta myös jäätelöä ja (mahdollisesti) ostettuja leivonnaisia. Mistä moinen? Inspiraation lähdettä ei tarvitse etsiä kovin kaukaa vaan vastaus löytyy netin ihmeellisestä maailmasta ja erilaisista karkki-ja suklaablogeista, joita olen seurannut jo useamman kuukauden ajan. Perinteisten ruokablogien ja ravintola-arvostelublogien lisäksi seuraan erityisen aktiivisesti yhtä karkkien ja toista suklaiden arviointiin erikoistuneita blogia.

Candy Blogin (www.typetive.com/candyblog/) kirjoittaja Cybele testaa ja arvioi kaikenlaisia karkkeja, purkkia, suklaapatukoita, suklaamunia, mitä tahansa, joka sopii teeman “karkki” alle. Hän arvioi kaikki tuotteet skaalalla syömäkelvoton-mahtava, listaa hinnat ja painot ja ostopaikan. Hän osaa kertoa tuotteen taustasta, ulkonäöstä ja mausta erittäin yksityiskohtaisesti ja viihdyttävästi. Monia hänen kokeilemiaan tuotteita ei saa Suomesta (kuten Hersey-suklaafriman ihania Kiss-tuotteita), joten tämä blogi on yksi parhaista tietolähteistä.

Toinen lempparini on pelkästään suklaisten herkkujen, kuten eri valmistajien suklaalevyjen -ja patukoiden, arviointiin keskittynyt blogi Chocablog (www.chocablog.com). Tämän sivun ylläpitäjät arvostelevat siis pelkästään suklaaseen liittyviä juttuja, joskus suklaalevyjä, toisinaan suklaapatukoita ja joskus he käyvät kokonaisissa suklaapuodeissa maistelemassa omistajan tryffeleitä. Myös he osaavat kirjoittaa erittäin tarkasti ja hauskasti (varsinkin jos törmäävät epämiellyttäviin makukokemuksiin) ja uusia posteja ilmestyy tavan takaa. Blogi järjestää joskus kilpailuja, joissa voi voittaa isot kasat suklaata. Todellisen suklaafriikin unelmablogi, josta saa paitsi tietoa, voi myös katsella herkullisia kuvia!

Johtuen hivenen…öhm, tiukasta linjastani herkkujen suhteen, en halua syödä suklaata yms. herkkuja niin paljon kuin, no, oikeasti söisin jos vain antaisin itseni tehdä niin. Sen vuoksi nämä blogit ovat oiva keinoa tyydyttää uteliaisuuttani ja tietää, miltä esimerkiksi Herseyn uudet Kiss-tuotteet tai Cappucinon makuinen Twix-patukka maistuvat ilman, että itse maistan niitä. Jotenkin tuntuu, että kun olen tuotteesta lukenut, en enää koe, että haluan tietää, miltä se maistuu. Minähän tiedän jo! Tapansa kullakin huolehtia linjoistaan…

Mutta nyt siis itse tuotteeseen. En koskaan osta suklaata levyittäin syödäkseni vaan aina leipomiseen. Voin kyllä ostaa yksittäisiä tryffeleitä tai syödä suklaata missä tahansa, missä sitä tarjotaan, mutten osta sitä kotiin, ellen todella tarvitse. Olen tekemässä kaverille valkosuklaista synttärikakkua ensi lauantaiksi ja siksi siis minun tuli ostaa valkosuklaata. Päätin mennä Lidliin, koska sen suklaavalikoima on hyvin monipuolinen, hyvähintainen ja erilainen verrattuna suomalaisiin ketjuihin. Tarjolla oli seka tavallista että mansikkahipuilla maustettua valkosuklaata, ja koska aina karsastan valkosuklaan äklömakeutta, valitsin mansikkahippuisen vaihtoehdon.

Valkosuklaa on makeaa, koska siinä ei ole kaakaomassaa, pelkkää kaakaovoita, maitoa, sokeria ja vaniljaa. Ja, koska kyseessä on teollinen tuote, niin tietysti muutamat lisäaineet, kuten soijalesitiini, aina niin ihana natriumalginaatti ja sitruunahappo. Mansikkarakeita tuotteesta löytyy 3,5 % josta mansikkaan huimat 0,8 %. No, jos haluan syödä mansikoita niin en nyt oleta niitä tästä suklaasta löytävänikään.

Kuten kuvasta näkyy, mansikanpalaset (outoa käyttää sanaa “mansikanpalat”, kun kyseessä on 0,8 % mansikkaa… no, lillukanvarsia) ovat keskittyneet eritysesti pohjalle. Tekovaiheessa ne ovat painavina vajonneet alaosaan. Ehkä ihan hyvä, sillä muutoin suklaa näyttäisi päältäpäin aivan tuhkarokkoiselta.

Suklaan tuoksu tuo mieleen toisen valkosuklaa-mansikkatuotteen, nimittäin Classic-jäätelön Metsämansikan. Jäätelö koostuu mansikkakermajäätelöstä ja keksinmuruista valkosuklaakuorrutteella, joten raaka-aineet ovat periaatteessa samat ja tuoksu se mukainen. Makea ja mansikkainen, siis. Mansikan voi kuitenkin maistaa valkosuklaan alta ja se tuo mukanaan myös mukavan, kirpeän lisän makeutta tasoittamaan. Nuo 0,8 % eivät siis ole menneet täysin hukkaan, tai sitten kyseessä on sitruunahapon vaikutus. Joka tapauksessa, yhden pienen palan suklaata voi aina maistaa ja todeta sen maukkaaksi, mutta itse tumman suklaan ystävänä käytän suklaan kuitenkin ilomielin synttärikakkuun.

Bellarom valmistaa Lidlille myös tummaa ja maitosuklaata sekä pähkinäisiä versioita ja on siis oiva valinta herkutteluun tai leivontaan. Oikeastaan leivontaan minun olisi pitänyt ostaa suklaata, joka ei sisällä mitään aromivahventeita, sakeuttamisaineita tai emulgointiaineita vaan pelkästään kaakaovoita, sokeria, maitoa ja vaniljaa. Näinhän ne parhaat tulokset saadaan: kunnon raaka-aineilla. Tai ainakin ostaa suomalaista suklaata. Toisaalta taas parhaat laadut tekee mieli säästää pelkästään itselle nautittavaksi… No, täytyy ensi kerroilla muistaa, ettei taloudellinen tilanteeni ole siitä kiinni, ettenkö voisi ostaa (kenties) hivenen kalliimpaa suomalaista suklaata.

Keksejä keksejä… Lasten herkkuja (ja tietysti aikuistenkin) ja lisäksi yleensä helppoja ja yksinkertaisia valmistaa. Itse en suuremmin pidä keksien valmistamisesta, koska ne ovat hivenen tylsiä. Aineet sekaisin kulhossa, keksit pellille ja uuniin. Vaihtelevuutta reseptiin tuovat tietysti raaka-aineet ja valmistusmenetelmät. Jotkin keskit ovat ns. nokarekeksejä eli sekoitettu taikina asetellaan leivinpaperin päälle nokareiksi. Toisissa tapauksissa taikinan annetaan hetken jähmettyä jääkaapissa ja sen jälkeen se kaulitaan ja siitä otetaan muotilla keksejä. Tämä on tapana taikinoissa, jotka sisältävät erityisen paljon rasvaa. Näin taikinaa on helpompi käsitellä.

Ylhäällä oleva keksi on yksi niistä, jotka tein kaverilleni hänen tupareihin hieman yli kuukausi sitten. Jep jep, olen taas hyvin liikkeellä. Niiden resepti sisälsi paljon margariinia, joten taikinan täytyi parin tunnin ajan jäähtyä viileässä. Sain idean kekseihin, kun halusin vihdoin viimein käyttää iänkaiken jääkaapissa majailleet kookoshiutaleet ja lisäksi leipoa kaverille jotain pientä tuparien kunniaksi. Onnistuin ja kekseistä tuli mukavan kookosmaisia. Tykkään kookoksesta, joten voisin laittaa sitä vaikka kaikkialle leivonnaisiini: brownies’iin, kekseihin, kakkutaikinoihin, täytteisiin, koristeeksi… Rasvaa ja makeaa, mikäs sen parempaa.

Näistä toisista kekseistä ei sentään ole ihan kuukautta. Lupauduin vastaamaan jälkiruuasta eräässä koulumme tapahtumassa (kohta tämä salamyhkäisyys on täysin turhaa, mutta ollaan nyt vielä anonyymeja :D) ja teeman mukaisesti päädyimme toisen ruokavastaavan kanssa ranskalaisiin voipipareihin. Ihan perusresepti siis jälleen kerran: margariini ja sokeri sekaisin, lisätään vaniljasokeri ja lopuksi vehnäjauho-leivinjauheseos. Taikina tasaiseksi, pariksi tunniksi kylmään, muotilla kuvioita pellille ja uuniin n. 15 minuutiksi.

Päätin käyttää näihinkin ihanan söpöä ja pientä sydänmuottiani. Ikävä kyllä minun on vielä harjoiteltava taikinan kaulitsemista täysin samanpaksuiseksi kaikkialta, sillä joistain kekseistä tuli todella tummia. No, ne syötiin sitten perhepiirissä. Muuten keksit ovat meilestäni aivan liian yksinkertaisia eivätkä maistu kuin, no, makeilta ja rasvaisilta. Suunnitelmassa oli siis ehdottomasti tehdä näille kekseille täyte ja mikäpä olisi parempaa kuin suklaaganache? Mmm, ihanan tummaa suklaata, margariinia ja tomusokeria keitetään alhaisella lämmöllä kattilassa ja luskoidaan kahden keksin väliin. Ja vaikka välillä suuhunkin…

Valmis täytekeksi, voilà! Pahoittelen 70-luvun tyylistä jälleen…

Heti alkuun pahoitteluni epätarkasta kuvasta (kröhöm) ja siitä, että olin täysin unohtanut, etten ollut vielä laittanut tätä leivosta blogiin, vaikka tein sen kaverin tupareihin jo… apua, ne olivat ennen omiani jo! Tein tämän herkun vielä iskän luona asuessani. Voi grr… Tämä kuva oli jäänyt jumiin toiseen kansioon ja siksi sekaannus. No, ei sen väliä, nyt se kuitenkin tulee.

Edit: Kyseessä on kyllä miljonäärin pikkuleipänäkin tunnettu ohje, mutta kirjassa Sweet Food (Murdoch Books) se esiintyy nimellä Chocolate Caramel Slice. Kakku on edelleen melko yksinkertainen tehdä ja nyt minulla on esittää siitä reseptikin! Alkuun kuitenkin tuttu höpinä…

…tiivistemaidosta! Olen jo useasti eli ennen vaihtoon lähtöäni törmännyt ohjeisiin, joihin tarvittaisiin tuota raaka-ainetta. Siis mitä tiivistemaitoa? Mistä? Kuulemma erikoisliikkeistä (etniset ruokakaupat) tai Stockan Herkusta kyseistä tahnaa saisi, mutten ole ikinä jaksanut lähteä etsimään. Montrealissa sitten löysin tiivistemaitoa ihan tavallisen ruokakaupan hyllyltä ja oli ihan pakko kokeilla sen toimivuutta. Tein suklaafudgea, joka oli niin hyvää, etten enää uskalla tehdä sitä muutoin kuin lahjaksi. Hitto soikoon, jos sitä jättää jääkaappiin niin se on muutamassa päivässä mennyt.

Tuote on siis toimivaa. Se on kuin, no, tiivistettyä maitoa eli siis tahmeampaa kuin normi maito. Sitä voi myös tehdä itse, kun keittää vaikkapa ½ litraa maitoa kattilassa ja odottaa, että siitä haihtuu osa ja se muuttuu paksummaksi ja tummemmaksi. Mukaan voi lisätä tavallista ja vaniljasokeria, jos seokseen haluaa makeutta. Tuota maito voi sitten käyttää moninaisiin jälkkäreihin, kuten fudgeen ja erilaisiin täytteisiin ja päällysiin. Niinpä se on myös tämän miljonäärin kakun täytteen pääraaka-aine. Ainetta saa nykyään (ja sai varmasti myös ennen vaihtoon lähtöäni) tuosta amerikkalaisten tavaroiden mekasta eli Behnford’sta. Voisinkin kokeilla tehdä fudgea tässä vaikka lahjaksi, niin saisi itse maistaa, mutta loppu herkku ei jäisi omaan jääkaappiin. Edit: kävin eilen Kampin Supermarketissa ja siellä, muiden säilyketuotteiden vieressä majaili monta purkkia tiivistemaitoa itäeuroopan tietämiltä tekstistä päätellen. Eli siis ei sen kauempaa. Eläköön erikoistuotteet!

Kakun lopputulos oli t-o-d-e-l-l-a makea! Päällykseen pitää ehdottomasti käyttää tummaa suklaata, jos jostain tällaisen reseptin onnistutte nappaamaan ja haluatte kokeilla. Tumma suklaa taittaa makeutta hyvin, samoin suklaakeksit pohjalla auttavat. Ellei sitten vierasjoukko koostu todellisista sokerihiiristä.

Kakkua oli todella hankala leikata, koska suklaa jähmetyttyään on tietysti kovaa, mutta tahnainen sisus hyvin juoksevaa ja siksi yrittäessä painaa koko komeutta veitsellä tursusi täytettä vähän joka paikkaan. Kakku tulee siis ehdottomaasti koota valmiiksi tarjoiluastiaan tai pieniin vuokiin, käyttää terävää veistä ja varautua paperipyyhkein ja rätein. Sotkua tulee varmasti. Mutta on se sen arvoista. Tiivitsemaitoa voi tietysti maustaa vaniljasokerilla, kanelilla tai kardemummalla, miksei vaikka kaakaojauheella ja käyttää päällykseen esim. chilisuklaata tai valkosuklaata, jos täyte on kaakaoinen. Oman maun mukaan muotoiltava ohje tämäkin ja sen(kin) takia tätävoi käyttää uudestaan ja uudestaan. Oh, so much to try, so little time…

Tässä siis resepti kirjasta Sweet Foods:

200 g murskattuja suklaakeksejä
100 g sulatettua margariinia (1 dl)
2 rkl kookoshiutaleita
125 suolatonta margariinia huoneenlämpöisenä
400 ml tölkki tiivistemaitoa
90 g hienosokeria (sokerin määrää voi myös pienentää jos ei pidä kovin makeasta ja jos maito on makeutettu)
3 rkl siirappia
250 tummaa suklaata (min. 60%, uskokaa pois)
2 rkl öljyä (ei oliivi!) tai margariinia

Voitele n. 20 x 30 cm korkeareunainen vuoka tai tarjoilurasia ja päällystä se leivinpaperilla. Jätä paperia roikkumaan astian reunojen yli (Astian koon avulla voit säädellä, haluatko korkean vai matalamman kakun.) Yhdistä keksit, sulatettu rasva ja kookoshiutaleet kulhossa ja painele vuoan pohjalle tiiviiksi kerrokseksi.

Yhdistä margariini, tiivistemaito, sokeri ja siirappi pienessä kattilassa. Keitä miedolla lämmöllä n 15 minuuttia tai kunnes sokeri on sulanut ja seos on sileää, melko paksua ja hivenen tummunut. Jäähdytä hieman ja kaada keksipohjan päälle. Jäähdytä viileäksi ja laita sitten jääkaappiin n. puoleksi tunniksi, kunnes karamelli on jähmettynyt.

Pätki suklaa samankokoisiksi paloiksi ja sulata rasvan/öljyn kanssa joko mikroaaltouunissa tai vesihauteessa liedellä. Sekoita tasaiseksi. Levitä karamellin päälle ja anna kovettua osittain ennen kuin leikkaat kakun haluamasi kokoisiksi paloiksi. Huom! Leikkaa ajoissa, ettei käy kuten minulle. Anna olla jääkaapissa kunnes suklaa jähmettyy lopullisesti ja tarjoile mahdollisimman pian.

Ooh, olen niin jäljessä näissä posteissa! Nytkin olen vielä omissa tupareissani ja pidin ne joskus syyskuun eka viikonloppu! Dear gosh… Sen takia aion murskata kaksi keksiä yhdellä kertaa (joo, huono heitto) ja laittaa samaan tekstiin kaksi eri leipomusta, tosin molemmat tuolta tupareista. Hooh, pitäisikö tässä nyt ryhdistäytyä pikkuhiljaa, ainakin ennen omia syndejä koska sinne tulee taas leivottua ainakin kolmea eri juttua…

Lakritsi-salmiakkijuustokakku

Löysin jostain blogista joskus pari kuukautta tms sitten lakritsijuustokakun ohjeen. Se oli oikein suomalainen ohje, sillä lakritsin lisäksi pohjan väliin tuli puolukkahilloa. Ohje ylös ja odottamaan sopivaa hetkeä. Tupareissa pitää olla kakku ja niinpä sitten päätin vääntää kyseisen herkun. En uskonut vieraillani olevan suurempia ongelmia verenpaineensa kanssa joten eiköhän kakku tekisi kauppansa. Varsinkin kun olin kutsunut lähes kaikki tuntemani ihmiset, jotka paikan päälle voisivat tulla suuremmitta ongelmitta.

Sovelsin ohjetta hivenen, sillä iskältä löytyi vain vadelmahilloa. Lisäksi ostin lakritsin sijasta salmiakkia ja meinasi tulla tenkkapoo, kun pelkäsin kakusta tulevan liian tuhtia. Onneksi iskä oli tuonut Hartolan markkinoilta täytelakua ja näppäränä likkana raaputin banaani-ja suklaakuorrutteet pois ja otin pelkät lakuosat mukaan. Kas, kyllä mulla taas välähti.

Muuten ohje on ihan perusjuustokakun ohje: keski-voipohja, sille hillo ja sitten täyte päälle. Ensin lakritsikarkkeja keitettiin kerman kanssa niin, että seos muuttuu tummemmaksi. Kulhossa sekoitetaan tuorejuustoa 400 g, sokeria sekä 2 munaa. Sekaan kerma-lakritsiseos ja kaadetaan vuokaan keksipohjan ja hillon päälle. Koko komeuden päälle tulee vielä raastettua suklaata ja itse käytin, tietenkin, tummaa. Lidlin suklaa on hyvää, ei aina sentään tarvitse ostaa mitään Lindtiä tms. Kakku uuniin n. 40 minuutiksi tai siihen asti, kun täytteeseen tungettuun tikkuun ei enää tartu mitään. Huomasin ettei minulla ollut ohutta tikkua, joten jouduin käyttämään pyöreävartista pikkulusikkaa. Siitä johtuu reikä kakun keskellä.

Kakusta ei tullut yhtään liian salmiakkinen vaan todella maukas! Raikas juusto ja lakristi toimivat hyvin yhteen ja hillo antoi vielä oman makusäväyksensä. Suosittelen vahvasti tätä kakkua kaikille lakufaneille! (Ja se maistuu vielä yhtä hyvältä baari-illan jälkeen ilta-/aamupalaksi )

Paahtovihannespannukakku

Kun juodaan, niin aina tulee nälkä. Niinpä bileissä pitäisi aina tarjota jotain purtavaa vieraille. Tarvitaan jotain, joka kelpaa kaikille (eli siis kasvispainotteinen) ja jota tulee kerralla iso annos, eli piirakkavuoka tai koko pellillinen. Minulla on ollut useampaankin otteeseen tarkoitus valmistaa tämä paahtovihannespannukakku, joten selailessani reseptikansiotani ja päästessäni tähän ohjeeseen, päätin heti tehdä sen.

Koska itse tykkään kasviksista ja vieraiksikin oli tulossa kaksi täysin kasvissyöjää, niin valinta oli senkin takia helppo. Ensin valmistetaan taikina: 6 dl maitoa, 3 dl jauhoja (mielellään täysjyvä), 1tl suolaa ja mausteita maun mukaan. Taikinan annetaan turvota kulhossa n. puoli tuntia ja sillä välin voi pilkkoa kasvikset. Kasviksia voi laittaa maun mukaan, minä käytin 2 paprikaa, 2 sipulia, valkosipulia ja kokonaisen kesäkurpitsan. Palat kulhoon ja päälle mausteöljyä tai tavallista öljyä ja mausteita. Sitten voidellulle uunipannulle 250 asteeseen n. 15 minuutiksi. Kannattaa kääntää välillä.

Sitten vatkataan taikinaan yksitellen 3 munaa, lisätään yrtti- tai muita mausteita ja kaadetaan taikina vihannesten päälle. Kannattaa todella olla varovainen ettei seos pääse pelliltä lattialle kun pannukakku laitetaan vielä takaisin uuniin 15-20 minuutiksi. Ja hyvää tulee! Kunhan ei mausta liikaa. Olin melkein yllättynyt kun pannari hupeni viimeistä murua myöten! Tämä on todella hyvä, helppo ja nopea illanistujaisruoka, joka on lisäksi terveellinen ja ravitseva. Taikinaan voi juuri ennen kaatovaihetta tietysti ripotella esim. kinnusuikaleita tai vaikka katkarapuja, jos kaipaa hieman lihaisaa otetta. Mutta kasvissyöjät ainakin tykkäävät ja mikseivät kaikki muutkin.